Suloinen kaipuu

Suloinen kaipuu, mittaamaton tarve,
tulla lähelle, koskettaa,
tuntea ihon lämpö,
katseen hehku, sanattomat tarinat.
Kaipuu tunteesta, joka seuraa, vierelläsi.
Ihana tila, hetken merkityksettömyys,
koko tila täydentyy,
saavuttaa meidät,
toisiimme uskoen, nautintoon kutsuen.
Suloinen kaipuu siihen,
mitä ei nyt ole,
mutta voisi.
Se saa jatkamaan, matkamittarin lähestyessä,
kaukaista rantaa.

Häivähdys mitättömyyttä

Alku on loppua oivempi,
ymmärrän sen.
Alussa maistamme, tunnemme,
tiedämme.
Nautimme kaikesta.

Lopussa vain nolla,
muistot määrättyinä sidonnaisuuksina,
aina laimeina.
Aika kasvattaa muistojen junia, kukintoa,
mutta se ei ole totta.

Totta on vain hetki,
jolla tilanteet kohtaamme,
saamme kapasiteettiimme päivitystä,
tilanneraporttia.
Eilinen on vain häivähdys mitättömyyttä,
ja silti kaikki,
mitä meillä on.

Tuulen suudelma

Tuuli viipyi, lainehti sisään,
toi hymysi jälkihehkun mukanaan.

Sulin tuulen kosketukseen,
suudelmiesi jättämiin jälkimakuihin.

Ilmamassan luodessa huultesi kaaret,
kosketuksemme,
väreet sisällä ja hipaisut ulkona.
Tuuli lounaasta, minä pihalla.

Sitä se teettää.

Mieleni on puu

Mieleni on puu, ajatusteni aavikolla.
Järkevät mietteet lehtinä maailmalla.
Kuiva maa, juurieni perusta,
halkaisee pelin suhteet terassien lämmössä.

Älä tule viereeni, sillä tämä karu maa,
on jättänyt jälkensä.
Voin luoda viilentävän varjon,
mutta samalla imen maastasi kaiken kosteuden.

Suhteemme kuivettuu, ja ennen lähtöäsi,
tuulien mukana,
syytätä minua kaikesta, mikä voi olla totta.

Siis pysy kaukana, aavikkomme seireeneistä.
Itse pysyisin, ja itsestäni,
jos voisin eriytyä, suunnata vuorille,
ilomme ulapoille, mihin ikänä,
ei tulvisi.

Ikkunapisaroita

Tuijotan huuruista ikkunaa,
kuivalta puolelta,
ihonsa menettävien karmien välistä,
sateista Suomea.

Erotan naapurin valot,
hailakkaana mattona,
jonka läpi valuu vesi,
tuiskun tanssiessa pinnalla, muodostaen tiloja, kalvossa.

En voi olla tuijottamatta,
noita ikkunapisaroita,
makean veden liittoa, pieniä hetkiä,
jotka liittyvät ja eroavat, niin kuin kaikki tekevät.

Ikkunapisarat tanssivat makean tanssinsa,
tuulipartituurien mukaan,
toisella puolella katse,
kasvoilla suolaisemmat.

Pilkku

Haluat asettaa pilkkusi,
harkittuihin lauseisiini,
muuttaaksesi muotoa,
merkitystä muokata.

Pilkkusi ovat tarkkoja,
analyyttisen kykysi esiin tuomia.

Yritän pilkuttaa omani,
ja väistellä sinun versiotasi,
mutta lopulta kirjaimien pako muuttuu kehäksi,
ja on sinun aikasi luoda kehäpäätelmäsi
ajatusteni tilasta.

Pilkutat, minä vilkutan takavasemmalla.
Ainoa johon kykenen, on pyöräyttää,
piste.

Vain tuuli tietää

Vain tuuli tietää, kuiskuttaa korviisi saloja,
vuosisatojen takaa,
navat ohittaneina,
tasaajat ylittäneinä.

Vain tuuli, huokaa oksistojen tummaa huminaa,
muuntuu kieleksi,
jota vain valistuneimmat ymmärtävät,
viisaimmat tajuavat ja uskollisimmat kokevat.

Tuulet ympäröivät sinut.
Kohotat kätesi ilmaan,
rypsipellon keskellä,
ja huudat totuutesi ilmaan,
joka piirtää sateenkaaren,
taivaan portiksi,
pilvien keskellä olevalle minuudellesi.
Tiedät paljon, tuulen kautta et mitään.
Pysy tyynenä.

Mukulakivet

Mukulakivet alla,
täytyy varoa loukkaamasta,
hentoja nilkkoja.
Hypätään yli, kauniisti niiaten,
syvillä lihaksilla pinnalta liukuen.
Iso katu, pieni elämä,
nähnyt paljon, astuttu enemmän.
Mukulakivet, tasaisuus tappaa,
siksi kulmia, pieniä eroja.
Merenpinnan tasolla.

Anteeksi

Anteeksi aiheuttamani pahat mielet,
terävien kommenttien tylsät kielet,
joita otsalohkossasi heilutin kuin
Ottomaani sapeliaan,
puolipäivän näytöksessä.

Anteeksi sulavaa käytöstäni,
ja sen puutetta,
tulisia hiiliä, kylmiä turnipseja,
grillatessamme toisiamme.

Anteeksi antamattomuuteni,
lapion puuttuvaa vartta,
kuormaa ilman kuljettajaa,
sadetta ilman suojaa,
tuulta ilman tuuletusta,
saamattomuutta väärissä paikoissa,
olemista siellä, missä ei ole tilaa.

Anteeksi antamatonta,
anteeksipyynnön viivettä,
tulemattomuutta.

Ymmärrät varmaan.

Kaipaus

Haluaisin suojella sinua,
kaikelta pahalta.
Toimia kilpenäsi, kimpoavilta tikuilta,
elämääsi veistellessäsi.
Pitää kädestä, jo aikuista kättä,
joka aikoinaan etsi,
tiensä omaani,
turvan toivossa.

Nyt olet katoava horisontti.
Kiikarini on, kyyneleistä sumea.
Olen pahoillani jos en muistanut silloin,
kun olisi ollut,
aika halata.
Tämä on vain, omaa kaipaustani, samaan.