silmän kantamattomiin.
Luomien alla, väsymyksen alla.
Levätä niin, ettei yksikään muisto,
puristaisi, hinkkaisi, hankaisi.
Ettei yksikään säilä, iskisi kipinää,
sytyttäisi liekin, joka horroksen pinnalla,
tanssisi tulisimman merenquen,
ja polttaisi hikeni pintaan,
uneni läpi, kohti heräämisen hetkeä.
Sitä tilaa,
jossa kauhu kohtaa veden,
tuli kohtaa tilan.
Tila määrää tilan.
Hetki, tunne siitä, että unta kaunista,
ei ole koskaan ollutkaan.
Ei ikinä.
Tässä tilassa.
Kun vois aina, nukkua raukein,
hyperventiloimattomin mielin.
Silmänkantamattomiin katsella,
kohti unieni taivasta,
jossa lämpö tulee, sinusta.
Ilman savua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti