Matto

Olen lyöty, maahan taitettu.
Niputettu kauniisti kasaan.
Sinun sanasi ovat kädet,
ajatuksesi liikkeet,
mieli ajatusten takana,
kuin seinä.

Taivun, koska en voi muuta,
tässä tilanteessa.
Venyminen on kunniakasta,
taipuminen oire pahemmasta.
Ja minä lakoonnun.

Katoan poimuihin.
Muiden alla, jalkojen pusertaessa
ajatukseni kasaan,
tunnen olevani.

Olen, siksi olen.
Sinun lupauksesi tuulettaa,
tuntuu kaukaiselta,
lähes mahdottomalta.

Oma villakoirat purivat.

Jälleen kerran.