Suoraa huutoa,
läpi kalvon,
joka ei,
odotuksiini pettyneenä,
tuonutkaan vastapainetta,
sanojeni merkitystä himmentäen.
Olikin ymmärrys,
tyyni vesi,
jonka pinnalle kirjoitimme ajatuksemme,
veden pinnan rikkoutumatta.
Käsin, ilmassa,
tökkäämättä,
hetken tyventä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti