Minun pääni on kuin varjo
joka valoon kiertyy.
Ajatukset kuin sade,
jossa mieli vain vettyy.
Ja jäsenet on hiljaa,
ne huokaa paikallaan.
Ihminen on tunne,
siitä että ollaan,
Elämää on hetket, niin suolaisetkin,
elämisen retket, niitä mä tuumailen.
Niin nopea ja hento, on matka askelten,
Ilman että koskee, ne joskus maahan murheiden.
Ystävyyden nimiin, toisiimme kadoten,
vai onnen kukkuloilla, toisiimme nojaten.
Onnea on ollut ja tulee olemaan,
miksi siitä kannan, tässä murhetta?
Uskonko siihen, kevääseen elämän,
uskonko itseeni, uskoon sinänsä,
valoisaan päivään, kun katse aukeaa,
näen vain valoa, ihmeitä luonnosta.
Suutelen sinun otsaasi, onnea.
Auringon nousuun, en tänään herännyt,
mietin ja valvoin, mitä oikein pelkään nyt
Pelkää en yötä, tummia varjoja,
sinä nukut siinä, se tuntuu onnelta,
minä pelkään vain, pimeää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti