Laiturin kaaret

Fotonisade, karsastaa silmiäni,
niiden katsellessa,
sormieni välistä,
tyynesti liplattelevaa rantaa.

Salakat, särjet, ahvenet,
rypyttävät veden pintajännitystä pienemmäksi.

Sauna selän takana tuhauttaa ilmoille,
savuntuoksuisen henkäyksensä,
ja hieraisee aistejani,
kirpeästi, laiturin päässä istuessani.

Pidän varpaat veden pinnan alla,
ajatukset maailmalla.
Sinä olet pois täältä,
ja ajatukseni risteilevät,
maailman meriä kyntävät.

Tulin tänne, pesemään varpaat, jalat,
pääni, ajatukseni huuhtaista.

Jos erakkoluonteeni,
hieman raottaisi tammioveaan,
päästämällä minut,
oven salpojen välistä,
kuiskaamaan sinulle runoni, sinusta.

Se on lyhyt runo, ajatusten pika-aidat,
mielen Bryggare.
Joutava, turha, mutta minusta, sinulle,
sinulle, joka kaikkea muuta.

Salvat eivät vain aukea,
Mieli pysyy kiinni.

Ennen kyllä,
supliikki taittui,
asiat laskostuivat,
seura kelpasi, kelpasin.
Itselleni.

Nyt on toisin,
vain itseni kanssa,
onkeni korkki,
heilahtelee aaltovyössä,
juuri pinnalla.

Ei matoa, ei koukkua,
sillä korkkini ei nyt kestä,
uppoa, pomppua,
syvää sukellusta.

Joskus kyllä kesti,
syötit vaihtuivat,
saalista tuli.

Nyt vain rantaveden liplatus,
laiturin kaaret,
vetiset varpaat pinnan alla,
mieli laiturilla,
korkki keikkuen pinnalla.

Vielä minä laitan runoni koukkuun,
jonain aikana,
väkäsettömään,
sillä annan sinulle,

vapauden valita.